Mindfulness eli tietoinen läsnäolo, on on hetkestä toiseen liikkuvaa tuomitsematonta tietoisuutta, kehitetään tarkkaavaisuuden avulla. Tietoisen läsnäolon avulla voimme mm. ystävystyä itsemme ja kokemuksemme kanssa. Mildfulness kumpuaa luonnollisesti elämästä ja sitä voidaan voimistaa harjoittelemalla, harjoittelua kutsutaan usein meditaatioksi. (Fowelin 2014, 34.)
Ennenkuin lopetat lukemisen, tällä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, vaan itse elämän. On helppoa katsoa, vaikkei nää mitään, kuunnella kuulematta, syödä maistamatta mitään, olla haistamatta kostean maan tuoksua sateen jälkeen ja voi jopa koskettaa toista ihmistä tuntematta edes koskettavansa. Näissä tilanteissa olemme menettäneet yhteyden omiin aisteihimme. (Fowelin 2014, 74.)
Yksinkertaisin Mindfulnessin harjoitusmenetelmistä on hengitysharjoitus, nyt varmaan naurahdat, osaanhan minä hengittää…ehkäpä et sittenkään? Kun suuntaamme ajatuksemme hengitykseen, mietimme hengitystä, keskitymme siihen, keskittymiskykymme syvenee ja vahvistuu. Kun tarkkailee ajatutuksiaan eikä reagoi niiden sisältöön kun ne poistuvat mielestä, tulee tietoiseksi mielen toiminnasta ja miten paljon hajamielisyyttä ja tunnekuohuja se aiheuttaakaan.(Fowelin 2014, 94.)
No mitenkä tämä liittyy opetukseen ja oppimiseen? Jos olet itsesi kanssa tietoinen olet vastaanottavaisempi myös oppimistilanteessa. Kun esim. luennoitsija kysyy puheensa päätteeksi, onko kellään mitään kysyttävää, seuraa usein pitkä hiljaisuus, jonka aikana monen mieli, miettii edellistä kertaa kun kysyi ja mokasi. Kaikki tämä tapahtuu niin nopeasti, ettemme ehdi huomata, millainen sisäinen yksinpuhelu johtaa mihinkin käyttäytymistapaan. Jos tunnemme olomme epäonnistuneeksi, emme halua työstää asiaa, ja selvittää omaa sisäistä yksinpuheluamme. (Fowelin 2014, 120.)
Oppilaat tarvitsevat sellaisen ilmapiirin tai kultturin joka vahvistaa heidän itsetuntoaan ja kykyään vastata toiselle mukavalla tavalla. Muuten he eivät uskalla ilmaista tunteitaan rakentavasti. Minun tehtäväni pedagogina on pitää huolta tällaisen kulttuurin olemassaolosta. Pitää mahdollistaa, että oppilaat toimivat turvallisella, varmalla ja kunnioittavalla tavalla sekä itseensä että toisiin oppilaisiin. Tietoisen läsnäolon vaikutus lisää sekä yksittäisen harjoittajan itseensä kohdistamaa huolenpitoa että vahvistaa kokemusta kuulumisesta muiden kanssa yhteen. (Fowelin 2014, 150 -152.)
On harkittava miten esittelemme tietoisen läsnäolon kursseillamme. Tälläkin asialla on eettiset ulottuvuutensa. Onko oikein sanoa että luomme stressittömän kurssin? Kaikkea stressiä ei voi noin vaan poistaa. (Fowelin 2014, 186.)
Konkereettinen kokeilu:
Näiden edellamainittujen valossa, ajattelin kokeilla omalla kurssillani, aivan tuota yksinkertaista hengitysharjoitusta, jokaisen tunnin alussa. Tuo harjoitukseen osallistuminen on täysin vapaaehtoista, ja se vie aikaa vain noin 10 minuuttia, tälla saamme aikaan rauhallisen, vastaanottavaisen sekä yhteenkuuluvaisuuden tunteen heti kurssin alkuun. Tätä en ole vielä päättänyt tehdäänkö tämä ennen esittäytymistä vaiko tehdäänkö niin, että ensin esittäydytään sitten tehdään harjoitus, ja sitten toistetaan toisena päivänä, ja katsotaan miten tuo toisto vaikutti. Tästä asiasta voisi tehdä sitten kyselyyn yhden tai kaksikin kysymystä, jolla voi mitata oliko tällä mitään käytännön vaikutusta tuntien onnistumiseen.
Lähde: Fowelin, P. 2014. Mindfulness luokkahuoneessa. Helsinki: Basam Books Oy
Pirjo Pesonen 